Näytösten lisäksi 8. – 9.3.Yliopiston Väinö Linna salissa 130 aiheesta kiinnostunutta pohtivat mm kansalaisvaikuttamista, maailmanparannusta ja oman tekemisen kautta vaikuttamista mediaseminaarissa Listen to me – nuorilla on asiaa. Paikalla oli Unicefin edustaja, Afrikan spelling book elokuvasarjan tekijä sekä useita muita asiantuntijoita.

Saamenmaa ja Afrikka olivat esillä Tampereen lyhytelokuvien lisäksi myös Videotivolissa sekä näytöksissä että vierain. Lastenkulttuurikeskus Rullan henkilökunta askarteli lapsiryhmien kanssa animaatioon liittyviä askareita ja tutustuttaa vierailijoita ”Having soul – nuket animaation tähtinä” –animaationäyttelyyn. Saamenmaa esittäytyi samassa paikassa 8. – 9.3. lapsille tarkoitetuissa työpajoissa.

NÄYTÖKSET
Videotivoliin lähetettiin reilu 500 työtä. Niistä viikon aikana oli esillä 133 elokuvaa. Tekijät olivat 4 – 18 -vuotiaita. Viikon aikana esitettiin 18 lapsille ja nuorille suunnattua näytöstä, joista 10 erosivat toisistaan.  Näytökset koostuivat alle 10 –minuuttisista lyhytelokuvista.

Päiväkoti
Mm. saamelainen maahinen Staalo pelastai kansan, lokinpoikanen kokeilei siipiään ja ahne sika seikkaili päiväkoti-ikäisille suunnatussa näytöksissä.  Kaikki jutut olivat 3- 12 -vuotiaiden tekemiä animaatioita kahdeksasta eri maasta.

Ala-aste (pienemmät)
Herra hiiri haaveili juustosta ja peilistä kurkisti yllätys muutamana esimerkkinä esikouluikäisille ja ala-asteen 1. – 2. luokan oppilaille tarkoitetun näytöksen sisällöstä. Tarjolla oli animaatiota, näyteltyä elokuvaa ja dokumentteja kahdeksasta eri maasta Kanada ja Turkki kauimmaisina.

Ala-aste (3-6 –luokkalaiset)
Ala-asteen vanhemmille oppilaille tarkoitetuissa näytöksissä vilahti velhoja, koneistettu koti ja stressiä aiheuttava täti.  Vakavampaa aihetta käsiteltiin Thaimaalaisessa dokumentissa Tsunamista.    Seitsemästä maasta tulevien elokuvien tekijät olivat iältään 8 – 13 -vuotiaita.

Ylä-aste ja lukio
Merirosvoja ja luurankoja, mutta myös medialla vaikuttamista ja maahanmuuttajanuoren sopeutumisvaikeuksia käsiteltiin nuorille tarkoitetussa näytöksessä. Elokuvat tulivat yhdeksästä eri maasta Kenia ja Intia kauimmaisina. Elokuvat oli tehneet 13 – 17 -vuotiaat nuoret.

Videotivoli 1
Tarua ja fiktiivistä teemalla matkattiin mm. lännentunnelmissa ystävyyden koukeroihin ja japanilaisen temppelimunkin haaveisiin. Seitsemästä maasta tulevien elokuvien tekijät olivat 6 – 18 -vuotiaita. 

Videotivoli 2
Halu kertoa - yhteiskunnalliset ja sosiaaliset teemat sisältivät mm. televisio kriittisyyttä, afrikkalaisten ajatuksia itsestään sekä poliittisen pakolaisuuden ongelmista. Nämä 11 maasta olevat elokuvat veivät katsojansa maailmanympärysmatkalle Argentiinan kautta Serbiaan ja sieltä Keniaan sekä Burkina Faso:n jatkaen Thaimaan kautta Australiaan. Elokuvat olivat 11 – 17 -vuotiaiden tekemiä.

Videotivoli 3
Välkkeitä Suomesta keskittyi kotimaiseen kerrontaan. Tarinoissa käsiteltiin syrjintää ja erilaisuuden tunnetta ja tylsyyden estämiseksi voi perustaa vaikka bändin.  Elokuvat olivat 10 – 18 –vuotiaiden nuorten tekemiä Rovaniemeltä, Porista, Inarista ja Pirkanmaan alueelta.

Videotivoli 4
Animaation maailmassa vanhat ihmiset muistelivat kouluaikaansa, laivat katosivat Bermudalla ja kettu oli jälleen viekkain kaikista. Yhdeksästä maasta tulevien lyhytelokuvien tekijöiden ikähaitari oli 6 – 17 –vuotta..

Videotivoli 5
Saamenmaalta Afrikkaan näytöksessä tekijöinä olivat aikuiset ja kohderyhmänä lapset ja nuoret. ”Joen vallassa” vei meidät pohjoiseen fiktiivisessä tarinassa. ”Sata sanaa lumesta” oli ruotsalaisten tekemä, koulu-TV:n tuottama dokumentti saamelaisuudesta. ”Binta ja upea idea” vei meidät Senegaliin. Elokuva on ollut Oscar ehdokkaana lyhytelokuvasarjassa.

Saamelaiset esittäytyivät Tampereella myös Videotivolin yhteydessä. Lähes jokaisessa näytöksessä esitettiin pohjoisen lasten ja nuorten tekemiä elokuvia.

 
Mielikuvamatka Saamenmaahan

Työpajojen aikana matkustettiin kuvataiteen, äänimaailman, leikin, laulun ja tarinan kautta kohti pohjoista, kohti saamelaisaluetta. Siellä kohdattiin erilaisia eläimiä, opeteltiin saamea, valmistettiin rytmisoitin poronsarvipaloista ja annettiin joiun johdattaa.  Ohjaajat saivat materiaalipaketin.

Oppaina matkalla olivat PetraBiret Magga ja Anna Näkkäläjärvi

Saamelaisten kirjailijoiden kulttuurikohtaamiset Tampereella

Saamelaisia kirjailijoita vieraili festivaaliviikolla tamperelaisissa kouluissa ja kirjastoissa. Paikanpäällä olivat mm. Rauna Paadat-Leivo, Siiri Magga-Miettunen, Inger-Mari Aikio-Arianaick  ja Inghilda Tapio. Kirjailijat esittelivät saamelaiskirjailijoita sekä kertoilivat myyttejä, totta ja tarua saamelaisuudesta.

HAVING SOUL -  NUKET ANIMAATION TÄHTINÄ

Virolaisen Nukufilm –animaatiostudion 50 -vuotisjuhlanäyttely

Virolainen animaatio nykyisellään on syntynyt vuonna 1957 Nukufilmin myötä.(tarkoittaa nukke-elokuvaa). Nukufilmi oli yksi ensimmäisistä stop-motion studioista Itä-Euroopassa.

Alunperin Azerbaijanissa syntyneestä Alber Tuganovista (1920) tuli virolaisen animaation isä. Hän ohjasi ensimmäisen animaation, Pienen Peterin uni  (Peetrikese unenägu), vuosina 1957 – 58. Neuvostoliiton sortuminen vavisutti useita rakenteita, mutta ei onnistunut kaatamaan Nukufilmiä.

Vuodesta 1993 Nukufilmi jatkoi yksityisesti animaattoreiden ja tuottajien voimin.

Vuonna 2007 tuli täyteen 50 toiminnan vuotta. Juhlistaakseen taivaltaan Nukufilmi kokosi yhteistyössä Eesti Instituutin kanssa kiertävän näyttelyn ”Having soul”. Näyttely antoi kuvan studion taipaleesta ja tutustutti stop-motion animaatiotekniikkaan. Näyttelyssä oli esillä lukuisia valokuvia ja hahmoja. Se antoi vierailijalle mahdollisuuden kurkistaa animaatioelokuvan kulisseihin ja esitteli, kuinka idea johdattelee elokuvaa, mistä ja miten nuket ovat rakentuneet, millaista on työskennellä nukketähtien kanssa ja kuinka hahmot on puhallettu henkiin ja saaneet sielunsa.

ESITTELY SEMINAARIN PUHUJISTA

Mediakasvattaja ja Unicefin Magic-projektin koordinoija Chris Schueppin …mielestä nuorten on saatava äänensä kuuluviin mediassa. Hän toivoisi, että nuoret saataisiin aktiivisesti mukaan niin median tekijöinä kuin kriittisinä kuluttajina. Myös toimittajana työskennellyt Schuepp haluaa opastaa nuoria median maailmaan, jotta nämä oppivat ymmärtämään, millä keinoilla media vaikuttaa. Schuepp on kiertänyt maailmalla jakamassa tietoa mediakasvatuksesta sekä ollut mukana erilaisissa konkreettisissa projekteissa, joissa nuoret ovat tehneet itsensä näköisiä dokumenttielokuvia. Unicefin Magic-projekti on edesauttanut nuorten omia mediaprojekteja sekä yhyttänyt yhteen media-alan toimijoita. Suomessa Magic-projekti on järjestänyt mm. Huumori auttaa -sketsikilpailun sekä Nelosen ja Unicefin yhteisen Auta lastasi ymmärtämään, mikä on tarua ja mikä totta televisiossa -kampanjan. One Minutes Jr.:n avulla 12-20-vuotiaat nuoret ympäri maailman ovat saaneet tuoda itseään ja kokemuksiaan esiin erilaisten työpajojen sekä kilpailujen kautta.  Schueppin mukaan mediakasvatuksen yksi tärkeä tehtävä on suojella lapsia median haittavaikutuksilta. Schuepp haluaa muistuttaa vanhempien vastuusta lasten ja nuorten medialukutaidon kehittämisessä, mutta erityisesti nuorten tulee oppia median keinoista itse toimimalla

Antti Pelttari on ollut suunnittelemassa HUMAK:n mediakasvatuksen opetussuunnitelmaa …ja vastannut kolme vuotta sen opetuksesta yhteisöpedagogi-opiskelijoille Lohjalla, Nurmijärvellä sekä Helsingissä. Tällä hetkellä Pelttari toimii freelancetoimittajana. Pelttarin mukaan mediakasvatuksen tehtävä ei niinkään ole keskittyä lastensuojelunäkökulmaan vaan auttaa lapsia ymmärtämään, kuinka media pelaa ja ohjaa ihmisten ajattelua. Pelttari on huolissaan, siitä että eri puolilla Suomea lapset ovat eriarvoisessa asemassa mediakasvatuksen suhteen. Hänen mielestään tähän epäkohtaan olisi tärkeää puuttua, sillä tulevaisuudessa media ja esimerkiksi omien elokuvien teko tulee olemaan yhä enemmän arkipäivää. Pelttarin mukaan erilaiset mediatyöpajat tulisi ottaa mukaan kouluopetukseen, sillä uutta teknologiaa hyödyntämällä lasten ja nuorten ajatuksista jäisi käteen jokin konkreettinen tuotos. Näin saataisiin myös monipuolisia vaihtoehtoja kaupalliselle ja yksipuoliselle medialle. Tämä olisi tärkeää, sillä nykyisellään median luoma kuva ihmisistä on kovin yksipuolinen, yleistävä sekä ihmisiä luokitteleva. Pelttari mainitsee nuorisotalot yhtenä uutena mahdollisuutena kehittää mediakasvatusta. 

Jyväskylän yliopiston assistentti Samuel Raunio ja tutkimus ”Nuoret, media, kehitysmaat”.
Tutkimuksessaan hän selvittää, miten nuoret saavat tietoa kehitysmaista ja kuinka media vaikuttaa heidän tietoihinsa sekä asenteisiinsa. Raunio haluaa myös pohtia sitä, kuinka nuorten kiinnostusta kehitysmaita kohtaan voisi lisätä. Yksi kysymys, jonka Raunio nostaa esille on se, miten media aktivoi nuoria keskusteluun ja miksi median halutaan aktivoivan nuoria keskusteluun. Hänen tutkimuksensa tavoitteena on ollut valottaa nuorten mediakäyttäytymistä ja koska kehitysmaatematiikka kiinnostaa häntä, haluaa hän selvittää, löytyisikö uusia tapoja uutisoida kehitysmaista, siten että myös nuorten median käyttäjien tarpeet ja toiveet täytettäisiin ja näin ollen hekin kiinnostuisivat kehitysmaita koskevista uutisista. Raunion toiveena olisi, että nuoret osallistuisivat aktiivisemmin kehitysmaita koskevaan keskusteluun.

Amerikkalainen tuottaja ja ohjaaja Austin Haerbelen suuri projekti on Beyond Borders…
director- has collaporeted with African Medical & Research Foundation
turns to cinema when he co-produces Emanuele Crialese's first film “Once We Were Strangers”. Since then he works in production, direction and editing of documentaries. Since 2001 he collaborates with AMREF (African Medical & Research Foundation) doing communication research with the aim of finding new and original ways of describing Africa using means of mass communication. In this context he was also one of the promoters of a project of rehabilitation and audiovisual formation that in 2003 produced “TV SLUM”, a doucumentary film shot entirely by a group of street kids in Nairobi (Kenya). Currently he is coordinating the making of “The African Spelling Book for AMREF, in Nairobi; a series of themed episodes to describe the problems of the african metropolis through the eyes of a group of street kids.

Libanonissa syntynyt  ja siellä 18-vuotiaaksi asti asunut, Jean Bitar…
kutsuu itseään nykyisin suomalaiseksi. Hän Vantaa-palkinnon vuonna 2006. Bitar on opiskellut Moskovan Filmi-Instituutissa ja ohjannut Ylelle 22 dokumenttielokuvaa. Hän on saanut avustusta työhönsä muun muassa kirkolta, jonka mediasäätiö avustus 25 000e myönnettiin tuotantotueksi dokumenttielokuvalle Toksovan trubaduurit. Vantaalla asuva Bitar on kuvannut dokumenttielokuvan Säpinää Hakunilassa, joka kertoo lasten silmin maahanmuuttajalasten elämästä. Hakunilan lähiössä asustaa maahanmuuttajia niin Euroopasta, Aasiasta, Afrikasta kuin Etelä-Amerikastakin. Dokumentissa ideana on se, että lapset haastattelevat toinen toisiaan ja näin dokumentti onkin muodostunut heidän näköisekseen. 

Helen Ward (Photographer)
Is a lens based media artist living and working in rural County Durham. She uses photography (traditional and digital), digital video, and image manipulation as her medium along with use of the spoken and written word. She has experience both as a practising artist and as a participatory artist working with community groups, schools, youth groups etc. Since April 2001 she has been a member of Jack Drum Arts based in the Wear Valley, which has allowed her to explore her own work particularly within the context of film in theatre.

Jane Crawford (Artist - mask design for school children)
Is an actress, artist, writer, video and drama workshop facilitator.
Under the banner of Daisy ARTS, she works all around the North in schools, colleges, community centres and agencies, working with various age groups and abilities. She is founder of WASH Youth Theatre, based in the North East, which has Investing in Children status.