|
- Pohjoismaiden ja baltian maiden Kids for kids KOLMANNEN KERRAN Etsimme elokuvia 8. – 13.3.2010 järjestettävään tapahtumaan. Deadline 15.11.2009 Kansainvälinen lasten ja nuorten elokuvatapahtuma, Videotivoli, järjestetään seitsemännen kerran vuoden 2010 keväällä, 8. – 13. maaliskuuta Tampereella. Samaan aikaan Pohjoismainen ja Baltian maiden Kids for Kids kisaa kolmannen kerran nuorten teoksilla. Videotivoli Kaipaamme festivaalillemme alle 16 -vuotiaiden nuorten tekemiä alle 10 -minuuttisia elokuvia. Elokuvien aiheet ja tyylilajit ovat vapaat. Ne voivat olla animaatioita, näyteltyjä fiktioita, dokumentteja, musiikkivideoita tai taidetta. Ne voivat olla myös hauskoja sketsejä, mukavia satuja, pohdintaa nuoruudesta, kannanottoja maailman vääryyksistä tai jotain, mitä on aina halunnut jakaa muiden ihmisten kesken. Videotivoli on lapsilta lapsille ja nuorilta nuorille se on myös alan organisaatioita toisilleen. Videotivoli antaa nuorille tekijöilleen estradin esittää omia elokuviaan. Se on myös paikka kohtaamiselle, keskustelulle ja käytännönläheiselle mediakasvatukselle. Elokuvat pitää olla lähetettynä meille 15. marraskuuta 2009. Seuraavilta sivuilta löydät tarkempia ohjeita ja festivaalin säännöt. Täytä myös ilmoittautumislomake ja lähetä se elokuvasi sisältävän kasetin kanssa meille. Videotivolin järjestää Pirkanmaan Elokuvakeskus. Suurena apuna järjestelyissä toimii Tampereen lyhytelokuvajuhlat. Nuoret ja aikuisosanottajat pääsevät osalliseksi myös laajasta Tampereen lyhytelokuvajuhlien tarjonnasta. Pohjoismainen ja Baltian maiden KIDS for KIDS Jos olet 16 –vuotias tai sitä nuorempi elokuvan tekijä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista, Färsaarilta, Grönlannista, Eestistä, Latviasta ja Liettuasta – tämä on elokuvakilpailu juuri sinulle. Kaipaamme kilpailuun alle 16 -vuotiaiden nuorten tekemiä alle 10 -minuuttisia elokuvia. Elokuvien aiheet ja tyylilajit ovat vapaat.
Kilpailun
kategoriat: Elokuvat pitää olla lähetettynä meille 15. marraskuuta 2009. Seuraavilta sivuilta löydät tarkempia ohjeita ja festivaalin säännöt. Täytä myös ilmoittautumislomake ja lähetä se elokuvasi sisältävän kasetin kanssa meille. Pohjoismaisen ja Baltian maiden KIDS for KIDS kilpailun järjestää Pirkanmaan Elokuvakeskus. Suurena apuna järjestelyissä toimii Tampereen lyhytelokuvajuhlat. Tämä kilpailu kuuluu suurempaan KIDS FOR KIDS kilpailujen perheeseen. Laajaa, kansainvälistä KIDS FOR KIDS kilpailua järjestää kansainvälinen lasten ja nuorten elokuvaorganisaatio CIFEJ. Hyvää kesää ja elokuvien tekemisen riemua toivottaa Videotivolin väki. Lisätietoja saat videotivoli@videotivoli.fi
|