VIDEOTIVOLI 2005
PUNAINEN PAPUKAIJA LASKEUTUU JÄLLEEN TAMPEREELLE TAIKASAUVAN HEILAUTUKSIA ja SIRPALEISIA TODELLISUUKSIA
Videotivoli, lasten ja nuorten oma videofestivaali, pyörähti toistamiseen käyntiin maanantaina 7.3.2005. Videotivolin ikäraja nousi 16-vuoteen. Tämänikäisten ja nuorempien lasten ja nuorten tekemiä, elokuvia pääsi katsomaan festivaaliviikolla Tullikamarille. Tarjolla oli yhdeksän erilaista näytöstä. Näitä alle 10 -minuuttisia lyhytelokuvia näki yli 2500 katsojaa.
Videotivoliin lähetettiin reilu 400 videota, joista 159 esitettiin eri näytöksissä. Videoita lähetettiin 37 eri maasta. Lasten tekemiä elokuvia suomalaisten kertomusten lisäksi tuli mm. Australiasta, Bangladeshista, Egyptistä, Palestiinasta, Kroatiasta ja Serbiasta. Festivaaliviikolla oli myös mahdollista tavata mediakasvattajia ja videontekijöitä yhteensä 10 eri maasta.
Viikolla, maanantaista alkaen Videotivoli esitti elokuvia päiväkodeille sekä kouluille aina aamusta iltapäivään. Torstain, perjantain ja lauantain Videotivoli -näytännöt olivat läpileikkaus koko katselmuksen tarjonnasta. Videotivoli 1 esitteli lasten tekemiä fiktioita ja sisällöllisesti nuoruuden tuntoja käsitteleviä tarinoita. Videotivoli 2 sisälsi kantaaottavia elokuvia. Teemoina näissä kertomuksissa oli mm. maailman parannus, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ajatukset sekä välähdyksiä kaukaisista maista. Videotivoli 3 oli animaatioiden kavalkadi.
Lauantaina oli mahdollista nähdä pirkanmaalaisia maailmalla palkittuja lasten tekemiä animaatioita ja muita mukavia päiväkotien esikoululaisten tekemiä juttuja. Ennen tätä näytöstä elokuvajuhlilta jo aiempinakin vuosina tuttu Minus -bändi soitti sikermän johdattaen yleisön juhlatunnelmaan.
Jo ensimmäisenä vuonna julisteessa vilahtanut punainen papukaija vakiinnutti olonsa festivaalimaskottina. Tämä ”Pirkko” papukaija löysi olomuotonsa hauskuttaen lapsiyleisöä esitysten alussa, antamalla kuvauttaa itsensä papukaija ständissä ja kraakkui iloisesti käsinukkena.
Vuoden 2005 festivaalin pääjärjestäjinä olivat Maikki Kantola ja Karoliina Kähkölä. Lisäksi festivaalin takana olivat Jukka-Pekka Laakso, Laura Suvanto, Tomi Peuhkurinen, Kasimir Palm, Kalle Raittila, Tepa Ranta, Elli Pekkola, Supe Junnilainen, Enni Hietala, Mia Nissilä ja Hanna Sundell. Ja suuri kiitos kuuluu Tampereen elokuvajuhlien työntekijöille.
VIHELLYKSIÄ TAIVAAN JA MAAN VÄLILLÄ
Videotivoliin lähetetyistä elokuvista kolmannes oli animaatiota. Seuraavaksi suurin tyylilaji oli näytellyt fiktiiviset kertomukset. Tarjolla oli myös dokumentteja, kokeellisia elokuvia ja musiikkivideoita.
Elokuvissa käsiteltiin mm. ystävyyttä, yksinäisyyttä, rasismia, köyhyyttä, television katsomista, tulevaisuuden haaveita, aikuisuuden odotuksia ja hullunkurisia eläinkertomuksia. Sankarina voi olla joko liikuntavammainen Dave tai oma isoisä. Ensimmäiset treffit tai ihastus toi kohdalle kaikenmoisia kommelluksia, kilpailua, mustasukkaisuutta ja sydänsuruja. Elokuvien avulla pystyi sukeltamaan myös eri maiden historiaan tai tämän hetkiseen elämään. Aseen laukeaminen muistutti sodan mielettömyydestä ja tilanteesta useissa vasta sodasta toipuvista maissa. Vaihtoehtoina negatiiviselle elämän menolle, nuoret toivat ratkaisuksi mm. suvaitsevaisuuden, ystävyyden, luonnosta huolehtimisen.
Mielikuvituksen pyörteissä tapasimme viheltävän Tomin, taivaan ja maan välissä asuvan Maxin, pilvien ääreen lennättävän lohikäärmeleijan, itsekkään jättiläisen ja ahneen kalastajan vaimon, joka tuhosi onnensa vaatimalla suurempia ja mahdottomampia asioita. Mukana oli myös useita mukavia kansantarinoita, jotka kertoivat hauskoja kertomuksia ja elämän viisauksia maailman eri laidoilta.
TULEVAISUUDEN ANIMAATTORIT
Animasters of the Future II
Videotivolin yhteydessä järjestettiin toisen kerran Animasters of the Future II -seminaari. Ensimmäisen kerran tämä pidettiin Norjassa 2003. Animasters -verkosto toi pohjoismaisen ja Baltian maiden sekä venäläisen animaatiotyöpajaosaamisen Tampereelle. Yhteistä näille ihmisille oli lasten ja nuorten kanssa työskentely ja mediakasvatus. Animasters tapaaminen ja työpajat järjestettiin Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän yksikön tiloissa.
Jokaisena päivänä, 7.- 12.3.2005 alan ammattilaiset esittelivät omia työskentelymetodeitaan ja erilaisia työpajatyylejään. Maikki Kantola Suomesta esitteli Pikku Kakkosen kanssa tekemäänsä yhteistyötä, Animatiohusetin työntekijät Tanskasta esittelivät Inspiraatio Boxinsa, Annakaisa Partanen ja Saara Konttinen kertoivat Annantalolla käyttämästään työskentelymetodista, Anne Lise Andreassenilla oli esitteillä tulevaisuuden suunnitelmia yhteisprojektin merkeissä.
Yleisten esittelyjen lisäksi Animasters verkoston jäsenet vetivät animaatiotyöpajoja tamperelaisille koululaisille antaen oppia sekä oppilaille että toisilleen. Paikalla olevia tutustutettiin mm. pala-, savi- ja piirrosanimaatioon.
Maanantaina Aleksanterin koulun 3 -luokkalaiset pääsivät tekemään elokuvaa Annemette Karpenin, Daniel Møllerin ja Jonas Julanin johdolla. Nämä tanskalaiset johdattivat lapset Hans Christian Andersenin satujen maailmaan pala-animaation keinoin. Tiistain työpajassa vuorossa on ruotsalaisen Niklas Bernstrupin savi-animaatio muovailu Johanneksen koulun 5 -luokkalaisten kanssa. Keskiviikkona latvialainen Ilze Ruska ja liettualainen Valentas Askinis tekivät Amurin koulun 2. luokan oppilaiden kanssa piirrosanimaatiota luokkakuvan merkeissä. Torstaina Jelena Lapshina ja Sampolan koulun yläasteikäisten maahanmuuttajien valmistavan opetuksen oppilaat loivat myös piirrosanimaatiota lentävästä pallosta.
Lauantaina Animasters laajeni ja pääsimme kuulemaan portugalilaisten Pedro Teles Ramos ja Leonor Castro Pinto esitelmän suuren lapsiryhmän kanssa tehdystä ”Sininen lammas” projektista, virolainen Ruth-Helene Melioranski esitteli animaatioon liittyvää mediakasvatustoimintaa Nuku filmissä Tallinassa . Joukkoon liittyi myös pitkän linjan animaatiotyöpajavetäjä Erling Ericsson Ruotsista.
ANIMAATION HUUMAA
Animaation huumaa -mediakasvatusseminaarissa ja 11.3.2005 pohdittiin käytännön esimerkkien avulla animaation käyttöä lapsiryhmässä ja mediakasvatuksen välineenä. Oppia oli saamassa yli 50 lasten kanssa työtätekevää.
Aamupäivällä Finlaysonin Werstaan auditoriossa seminaarin luennoitsijat kertovat lasten ja nuorten kanssa tehdystä projekteista, erilaisten ryhmien kanssa toimimisesta, sisällöllisten aiheiden käsittelemisestä ja itse käytännön tekemisestä. Irina Khlobystina Pietarista kertoi Anima –projektista Primorskissa. Ingeborg Kolle, E6 mediakeskuksesta johdatti stop motion animaation vaiheisiin. Isosta-Britaniasta David Sandreuter kertoi työskentelystään erityislasten kanssa.
Iltapäivä oli varattu omaan tekemiseen Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän toimipisteen tiloissa. Viidessä eri työpajassa pienryhmiin jakautunut osallistujajoukko toteuttivat lyhyitä animaatioita eri tekniikoin.
Päivän päätteeksi ruotsalainen Erling Ericsson kertoi kehittelemästään kuvakäsikirjoitusmallista ja tuloksistaan Alexandriassa työskennellessään sekä esitteli animaatiotyövälineensä ”The Box”in.
MINUS JORAA ja SWENGAA
Minus -bändi tahditti Videotivolin lapsiyleisöä lauantaina 12.3. Pakkahuoneen Klubilla. Minus on kahdeksasta varhaisnuoresta koottu bändi, joka on aloittanut soittamisen kaksi ja puoli vuotta sitten. Ensimmäinen keikka oli Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä kaksi vuotta sitten ja sen jälkeen ryhmä on soitellut eri tilaisuuksissa.
KANSAINVÄLISIÄ VIERAITA
Toinen Tulevaisuuden animaattorit -tapaaminen
1. Norja:
Anne Lise Andreassen, Ingeborg Kolle - E6 Østfold Medieverksted
2. Tanska:
Annemette Karpen, Daniel Møller, Jonas Julan – Animationhuset,
3. Ruotsi:
Erling Ericsson – free lance (Swedish Educational Brodcasting Company) ,
Niklas Bernstrup
4. Eesti:
Ruth-Helene Melioranski - Nukufilmi Lastestuudio, Tallin
5. Latvia:
Ilze Ruska – Rija sudio, Riga
6. Liettua:
Valentas Askinis - International Animation Film Festival TINDIRINDIS
7. Venäjä:
Irina Khlobystina – Anima projekti, Primorski After School arts Program,
Elena Lapshina - Yekaterinburg's Children's Animation Studio
8. Iso-Britania
David Sandreuter
+ Suomi:
Annakaisa Partanen – Animatricks -animatiofestival,
Saara Konttinen - Annantalo,
Maikki Kantola – Pirkanmaan Elokuvakeskus ry / Videotivoli
Festivaaleilta ja lapsitekijöitä
9. Portugali: Animaatiotyöpajan vetäjät ja festivaalin järjestäjät Pedro Teles Ramos and Leonor Castro Pinto
10. Englanti: Lapsi-vieras Mercy Hadfield, 11 v., City Kids Scriptwriting Club: 999 Emergency / Hätänumero + vanhemmat
11. Bangladesh: Arjo Shrestho, 9 v. Justice for one, justice for all / Oikeutta yhdelle, oikeuttakaikille sekä elokuvaohjaaja Khalid Mahmood Mithu.